Personal training

(= henkilökohtainen kuntovalmennus)

Kirjoittaessani tätä kirjoitusta Iltasanomien nettisivuilla kerrotaan Daily Mailin uutisoinnista Madonnaan liittyen. Sen mukaan timmiin kuntoon kroppansa treenannutta supertähteä vaivaa yleinen epävarmuuden aihe. Madonnan personal trainerin Nicole Winhofferin mukaan tähti on epävarma reisistään, joita hän pitää liian lihavina.

Mitä on muutamassa vuodessa muuttunut, jos ajatellaan asiaa laajemmin? Ei ainakaan naisten, miksi ei miestenkin, epävarmuus tai tyytymättömyys reisiään tai jotakin muuta fyysistä seikkaa kuten esim. aerobista kuntoa kohtaan. Sen sijaan personal trainereiden saatavuus on parantunut. Nykyään ei tarvitse olla supertähti voidakseen palkata itselleen personal trainerin. Riittää, että on oman elämänsä tähdenlentoon pyrkivä tähti.

Monia vuosia Turun ja sen lähialueiden kuntosaleilla ohjanneena ryhmäliikuntaohjaajana tutuksi ovat tulleet vuodenajat, jolloin saleille tulvii uusia asiakkaita sankoin joukoin. Syksyllä saavutaan innolla sulattamaan kesäajan grillimakkarat, jotka yllättäen ovat jääneet vyötärölle ja sama ilmiö toistuu tammikuussa jouluherkkujen tultua syödyksi ja uuden vuoden lupausten tultua tehdyiksi. Motivaatio ja into liikkumiseen ovat huipussaan sillä seurauksella, että parin tai kolmen viikon ”sata lasissa” -huhkimisen jälkeen kroppa on kipeä ja kireä ja sen myötä myös motivaatio liikkumiseen nollassa. Siinä vaiheessa luovuttaminen tulee helpoksi ja helpottavaksi ratkaisuksi. Liikunnan alan työläiselle tätä ilmiötä on ollut ikävä katsoa kerta toisensa jälkeen.

Nykyään on kuitenkin yhä enenevässä määrin tietoisuus asiantuntijapalveluiden saatavuudesta myös näihin tilanteisiin liittyen kasvamassa. On loistavaa, että ”syö vähemmän, liiku enemmän” tietoisuuden vallassa olevat liikuntakärpäsen puremat ihmiset voivat nykyään saada pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja seurannan alaista valmennusta, jolloin laajempi tietoisuus mm. liikunnan säännöllisyydestä, yksilöllisyydestä, tavoitteellisuudesta, vaihtelevuudesta, monipuolisuudesta, nousujohteisuudesta ja rytmittämisestä kasvavat. Unohtamatta ohjausta oikean ja riittävän ravinnon saannin merkityksestä.

Kun alkuhuuman jälkeenkin motivaatio liikkumiseen jatkuu asiantuntijan tuoman avun turvin, liikunnasta saatu hyvä olo ja terveyttä edistävät vaikutukset niin psyykkisesti kuin fyysisesti auttavat ihmisiä pysymään hyväksi havaitulla polulla. Liikkumisen motivaatio saattaa kasvaa myös harrastusten parissa luotujen sosiaalisten kontaktien myötä.  Omien rajojen haastaminen voi ajaa jopa kilpaurheilun pariin. Mielestäni ei ole olemassa vääriä motiiveja liikkumiselle, vain ainoastaan vääriä toteutustapoja.